97/100 Boston Marathon 18.4.2022
Hyvin sujuneen loppuvuoden 2021 tuloksena olen lievän hybriksen vallassa ilmoittautunut lukuisiin maratoneihin ja onnistunut saamaan paikan myös Bostoniin. Siitä innostuneena hankin Esport Arenan sisäjuoksukortin ja käymme ahkerasti juoksemassa Juhan kanssa koko tammikuun ja vielä helmikuussakin. Helmikuun 20. aloitan hallimaratonin, jota pystyn juoksemaan noin 30-kierrosta, kunnes tuttu kipu oikeassa nivusessa lopettaa juoksun siihen paikkaan. Tämä on ensimmäinen DNF maratonurallani. Nyt vahvistui että syynä viime vuotiseenkin samaan vammaan on ollut kova alusta ja lähes jatkuva vasemmalle kaartaminen, eikä talvikuukausina nastalenkkareilla juokseminen. Tänä vuonna välttelin liukkaalla juoksemista.
Vamman jälkeen lopetin juoksemisen ja vähensin pitkiä kävelyitäkin. Viime vuonna paraneminen juoksukuntoon kesti useita kuukausia ja nyt Bostonin maratoniin olisi vain kahdeksan viikkoa. Kävin magneettikuvassa ja ortopedillä. Mitään murtumia tai repeämiä ei kuvissa näkynyt. Ortopedi löysi helposti kipupisteitä molemmin puolin nivusista, mutta ei mitään rikkonaista. Lupasi harjoitella tuntemusten mukaan ja tarvittaessa kirjoittaa lääkärintodistuksen, jos päätän etten maratonmatkaa pysty tekemään.
Kaksi viikkoa ennen matkaa juoksin ja kävelin 10 kilometrin matkan noin tuntiin ja tein päätöksen matkustaa Bostoniin. Varasuunnitelma oli tarvittaessa vaikka kävellä koko matka, jos juoksu ei suju. Bostonissa ei ajanottoa pysäytetä kuuden tunnin jälkeen vaikkakin tiet avataan ja tarjoilu loppuu. Niinpä varauduin vyölaukkuun ja omiin eväisiinkin.
Lensin Bostoniin Chicagon kautta ja saavuin lauantai-iltana sateiseen Bostoniin. Otin taksin Cambridgen puolella olevaan Hyatt Regency hotelliin ja kirjoittauduin sisään. Samalla sain aikataulut ja ohjeet kuinka pääsen hotellilta maanantaina maratonbussien lähtöpaikkaan. Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen Bostonin maraton juostaan taas maanantaina Patriots' Day muistopäivänä. Se on vapaapäivä Uuden Englannin kuuden osavaltion alueella sisällissodan ensimmäisten taisteluiden muistoksi.
Sunnuntaina syön hyvän, mutta kalliin aamiaisen hotellissa ja kävelen muutaman kilometrin matkan Charles-joen vartta ja sillan yli Bostonin keskustaan noutamaan juoksunumeroni. Paikka aukeaa yhdeksältä ja sinne on jo jonoa. Paikka on iso ja opastus jouhevaa joten saan numeroni helposti. Samalla ostan maratonin virallisen yksisarvis-ulkoilutakin. Päätän jättää sen Bostoniin, jos en juoksua selvitä. Kevät ei ole vielä alkanut ja tuuli on viileä, kun tutustun maalialueeseen Boylston kadulla. Porukkaa on paljon ja se velloo alueella edestakaisin kuvia ottaen. Kävelen takaisin hotellille tuloreittiä ylittäen pitkän Harvard Bridgen. Charles-joen molemmin puolin juoksee koko ajan nuoria ihmisiä. Alueella on paljon kuuluisia yliopistoja ja kouluja. Hotelli on MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) laajojen rakennusten lähettyvillä ja huomaan ettei tavallisia kahviloita tai ravintoloita ole lähimaillakaan. Palaan siis hotelliin hankkimaan välipalaa ja juoksupäivän aamiaista. Kinkkuvoileipiä, tuoremehua, jogurttia ja hedelmiä. Huoneessa on kahvinkeitin ja saan siivoojilta lisää kahvikapseleita. Iltapalaksi syön katkarapupastaa ja painun pehkuihin ilta kahdeksalta.
Herään juoksuaamuna ennen herätystä ja pistelen aamupalaa teeveetä katsellen. Siellä Bostonin maratonista puhutaan lähes koko ajan ja päivän säätä ennustetaan. Tässä vaiheessa näyttää vielä viileältä ja tuuliselta. Varaudun lisävaatteilla pitkiin jonotuksiin ja päätän juosta tuulipuvussa pipo ja lippis päässä sekä hanskat kädessä. Hotelli kuuluu maratonin yhteistyöryhmään ja sieltä on kuljetus varsinaisten koulubussien lähtöpaikalle sekä paluukyyti tasatunnein maalialueen lähettyviltä. Päätän etten jätä varusteita maalialueelle ja siten vähennän kulkemista ja jonottamista ennen lähtöä. Maratonille on ilmoittautunut vajaat kolmekymmentä tuhatta juoksijaa ja logistiikka on sen mukaisesti vaativa. Kello seitsemän hotellibussi on tupaten täynnä ja vaellamme isossa joukossa edelleen kohti pitkää riviä keltaisia koulubusseja. Tilanne vaikuttaa hetken sotkuiselta, mutta amerikkalaiset ovat hyviä jonottamaan ja kohta pääsen autoon, joka vie maratonin lähtöpisteeseen Hopkintoniin. Kello on bussin lähtiessä noin 8:30. Bussit ajavat kovaa vauhtia moottoritietä ja hetken reittiä seuratessani alan keskustelemaan vieruskaverin kanssa. Hän on Barcelonasta, mutta on professorina Ohiossa. Matka kestää ja jossakin vaiheessa epäilemme että bussi on ajanut harhaan. Meidän bussi seuraa edellä menevää autoa, mutta sen edessä ei enää näy muita. Kartan avulla näemme että ajamme takaisin kohti Bostonia. Huudamme kuljettajalle ja saamme hänet uskomaan että olemme eksyksissä. Istun etummaisessa penkissä ja neuvon hänet takaisin oikealle reitille. Edellä menevä bussi ajaa eri reittiä, mutta ainakin me saavumme loppujen lopuksi oikeaan paikkaan lähelle lähtöpaikkaa. Syön kokoontumispaikassa eväitä, vähentelen vaatteita ja käyn pisuaarissa, joihin ei ole jonoa toisin kuin vessoihin.
Lähtöryhmäni lähtee liikkeelle ja ylitän lähtöpaikan noin 11:00 ja käynnistän kellon. Juoksen lippiksellä ja laitan hanskatkin pian takin taskuun. Maratonreitti on yhteen suuntaan juostava, hieman enemmän alamäkeä sisältävä asfalttitie. Siinä on vain muutama 90 asteen mutka ja nekin vasta loppuvaiheessa Bostonin kaduilla. Suurimmat nousut ovat kolmenkymmenen kilometrin jälkeen Newtonin kaupungin lähellä olevat Heart Break Hills. Laskua on kaikkiaan Suunnon mukaan 371 m ja nousua 246 m. Lähtöpisteen ja maalin korkeusero on 146 m.
Alkuosa on helppoa alamäkeä ja huomaan juoksevani aivan liian kovassa porukassa ja aivan liian kovaa. Toisaalta juoksu sujuu hyvin eikä kipua tunnu. On lämmintä ja päätän juoda parin mailin välein. Bussimatkoja ja odotusta varten pidin kolmen tunnin juomatauon ja join juuri ennen lähtöä noin kolme desiä vettä. Vyölaukussa on muutama geeli ja patukka. En ole juoksemassa täällä aikaa ja pysähdynkin ottamaan kuvia matkan varrelta. Juoksijoita on tien täydeltä ja kannustajia on tiheästi molemmin puolin reittiä koko matkan. Ja kannustusta tulee tien täydeltä. Minulla on juoksupaita, jossa lukee molemmin puolin Finland. Joudun jatkuvasti peukuttamaan Finland-huutoja.
Kaikki mailit on merkitty reitin varteen ja sen lisäksi kilometrit viiden kilometrin välein. Vitonen menee hyvin ja jatkan juoksemista. Kympin väliaika on 54 minuuttia ja syke huitelee 150:n yläpuolella. Tiedän ettei näin voi jatkua pitkään, mutta jatkan silti. Lasken että näin mahdollinen kävelymatka lyhenee. Ennen puolikasta on kuuluisa Screaming tunnel, jossa läheisen Wellesley Collegen naisopiskelijat kirkuvat, tarjoavat läpsyjä ja suukkoja. En ehdi suutelemaan, mutta läpsytän koko rivin ja kiihdytän vauhtia. Puolikkaan aika on 1.57.31. Pysähtelen välillä kuvaamaan ja kävelen muutaman lyhyen ylämäen. Käveleminen ei ole helppoa, koska silloin minulle huudetaan kannustusta vielä enemmän. Keksinkin kohta vakiovastauksen että ”olen edellä aikatauluani ja joudun hieman viivyttelemään”. Jatkan enimmäkseen juoksemalla ja 30 km väliaika on 2.52.52. Tiedän ajasta ettei neljä tuntia enää alittuisi ja tunnen sen kyllä muutenkin.
Otan kipulääkettä ja geeliä urheilujuoman kanssa. Liian kova syke ja harjoittelun puute alkaa puuduttamaan jalkoja. Odottelen tulevia kovia nousuja ja ne tulevatkin Newtonin kaupungin jälkeen. Niitä on ainakin kolme peräkkäin ja viimeisen ylityksen jälkeen on banderolli, jossa kerrotaan että olen ne selvittänyt. Olen nyt juossut 34 km. Vauhti kangistaa ja kävelen herkästi ja jututan kanssajuoksijoita. Olen nähnyt vain yhden suomalaisen, joka alkumatkasta juoksi ohitseni. Kaikkiaan meitä pääsee maaliin 34 tänä vuonna. Katsojat tarjoavat appelsiinilohkoja ja otan myös tarjotun pienen kokispullon. Se maistuu todella hyvältä urheilujuoman sijaan.
Saavun Bostonin keskustaan ja reitillä on muutama käännös ennen maalia. Näen ison punaisen Citgon kyltin jota olen katsellut hotellin ikkunasta ja tiedän että maali ei ole enää kaukana. Siinä onkin 40 km kyltti! Luulen jo maalisuoran koittaneen, kun käännyn Hereford kadulle, mutta kohta käännynkin vasemmalle Boylston kadulle.
Kuinka kaukana maalialue häämöttääkään! Katson kelloa ja totean sen olevan hyvin neljän tunnin ja neljän viidentoista välillä. Pysähdyn ottamaan parit kuvat maalisuoralla ja lönkyttelen maaliin rauhallisesti. Kellot pysähtyvät minulle aikaan 4.12.09. Otan kuvia ja minua kuvataan. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Hyvin tyytyväinen. Vaellan hitaasti eteenpäin, saan juotavaa, syötävää ja mitalin. Näen myös Abbottin a Six Star teltan, jossa palkitaan erikoismitalilla ne juoksijat, jotka tässä juoksussa saavuttivat kuudennen Major Marathon -suorituksen. Bostonin lisäksi ne muut maratonit ovat New York, London, Chicago, Berlin ja Tokio.
Totean että hotellibussin lähtöaikaan on yli puoli tuntia enkä myöskään enää tunnista mistä se lähtisi. Vaeltelen hieman sivummalle toiveena saada taksi. Saan sellaisen lennosta ja taksissa huomaankin että maalialue oli kääntynyt päässäni väärin päin. Olin vaellellut väärään suuntaan eli poispäin hotellille vievältä reitiltä. Matka kuitenkin etenee ja pääsen hotelliin, jossa henkilökunta aulassa onnittelee ja tarjoaa vettä ja hedelmiä. Taisi olla karkkiakin. Ostan aulabaarista oluen ja menen huoneeseen somettamaan ja suihkuun. Illemmalla käyn syömässä ja rupattelemassa muutaman muun maratoonarin kanssa. Meitä juoksijoita oli hotellissa melko paljon päätellen seuraavan päivän liikkumisista.
Kommentit
Lähetä kommentti